Vuoden viimeinen

Huomasin tulleeni tilanteeseen, jossa on ovi edessä. Ovi oli tutun näköinen, se oli tullut vastaan ennenkin. Silloin se oli lukossa, eikä avainta näkynyt missään. Katselin ikkunoista, näkyi palanen taivastakin. Huikaisevan kirkasta taivasta. Sitten koitti päivä, että tuttu ovi olikin raollaan. Joku oli avannut oven. Astuin ulos ja ilma oli raikas. Taivas oli selkeä. Ovi takana sulkeutui.

Matka jatkui veden ääreen. Korkealta saattoi nähdä kauas. Pakkasaamuna ikkunaan syntyi kukkia. Aurinko oli yhtä lämmin kuin ennenkin.

Kiinnitin seinään sydämen, jossa luki Home is where you hang your heart.

Omaa aikaa

Näin se vaan mennä huristaa tämäkin kesä. Leiriviikon jälkeen tuntuu taas luksukselta nukkua aamupäivään ja nauttia pitkästä aamupalasta. Tosin olihan se kauhean sympaattista mennä jonossa aamupalalle ja vielä laulaa ruokalaulu ennen sitä. Pikkuisen kaipaan myös pillin vihellystä tässä omassa arjessa. Silti on ihan mukavaa olla taas kotona. Naapurissa on nyt kavereita sopivasti lomailemassa ja lapsilla riittää leikkiseuraa.

Silmäni osui tänään vessan pieneen siniseen roskikseen ja hymy nousee vieläkin huulille. Silloin kun lapset olivat vielä pieniä ja elämä rajoittui akselille oma koti-piha-naapurin koti-kerho, oma aika oli toista luokkaa. Silloin ruokakaupassa käyntikin oli mahdollisuus löytää jotain kaunista ja iloa tuottavaa kotiin, vaikka paketti kukallisia lautasliinoja. (Ei sillä, etteikö vieläkin tuottaisi iloa ihan yhtä paljon). Kerran pääsin pitkän kotirumban jälkeen pienen hetken ihan yksin sisustustavarataloon,  kuitenkin sillä aikataululla että perhe istui autossa. Painelin suunnilleen juoksuvauhtia kaupassa ja ainoa ajatus oli että jotain pitää löytää. Silloin sitten löysin tuon pienen sinisen roskiksen, jonka nappasin kainaloon ja kiihdytin kassalle. Autossakin nauratti. Roskis palvelee vieläkin, tosin samalla herää ajatus, että ehkä pitäisi päästä uusille ostoksille. (Ei sillä ettenkö olisi sen jälkeen päässyt.)

Että mikäs tässä on terassilla istuskella. Loma ja kaikkea. Tänään tarkenee ilman takkiakin. Naapuri ajelee nurmikkoaan. Omat rikkaruohot näyttävät oikeastaan varsin luomulta ja kasvimaakin saa rauhassa kasvatella kahta kesäkurpitsaa, jotka ahkerana sinne ennätin tuupata. Eiköhän niillä pärjätä.  Nuorimmainenkin sanoi tänään, että relaa vähän, nyt on loma. Se tosin liittyi peliaikoihin.

Naapurilta loppui bensa leikkurista, tai sitten homma tuli valmiiksi. Hirmu hiljaista ainakin.

Jäätä, lunta ja kuumia lähteitä

Kesä koitti, mutta palataan vielä kevään matkalle Islantiin, jonne sain houkuteltua perheenkin mukaan ;)
Pelkäsin vaakasuoraan satavaa räntää, mutta meitä kyllä hemmoteltiin koko rahan edestä. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta kuusi päivää, jopa niin että punapäisin käräytti poskensa. Kylmä pohjoistuuli oli kuitenkin seuranamme ja onneksi myös lämpöiset untuvatakit.

 
 Ajokilometrejä kertyi muutama sata läpi karujen kauniiden maisemien.

 Ensimmäisenä päivänä koettiin yksi maailman 25 ihmeestä, Blue Lagoon. 38 asteinen vesi tuntui nollakelissä vallan rentouttavalle :)

                              

Purkausten lomassa ennätetiin shoppaillakin. Löysin parikin joulukauppaa kaupungilta ja villaisia kun halusin kotiinkin ostin huovutettuja joulukuusen palloja. Toisesta kaupasta löytyi pieniä puisia tonttutyttöjä. Näistä jouluostoksista alkaa selvästi tulla tapa. Islantilaiset selvästi myös luulevat, että joulupukki asuu Islannissa. 

Kaiken tämän luonnon ihmetyksen jälkeen, myös itse Reykjavik varasti söpöydellään sydämen.

 Tuolla pitäisi olla valaitakin jossain...

Paljon jäi vielä näkemättä. Niinkuin revontulet! Ehkä vuodenaika oli väärä. Aurinko hädintuskin ennätti laskea ennen kuin uni tuli.

Hiihtolomailua

Parin vuoden tauon jälkeen vedin sukset jalkaan. Oli uusi pinkki takkikin ja istuvat housut. Meininki oli sitä luokkaa, että nyt läks. Välttämättä en olis samalle reissulle ottanut jälkikasvua mukaan, mutta toisaalta ei voi olla ottamattakaan jos lapsi vapaaehtoisesti haluaa hiihtää. Sukset saatiin tuurilla jalkaan ihan ilman ongelmia ja lähdettiin peräkkäin hiihtelemään. Testasin siinä vieressä luisteluakin, mutta totesin että siihen tarvitaan kyllä luistimet ja jää. Toiset veteli ohi kevyen näköisesti, joten keliäkään ei voi syyttää. Niillä oli varmaan voiteet kohillaan. Pikkasen haittasi menomatkalla fiilistä, kun viuh-viuh ääni katkesi aina muutaman kerran jälkeen johonkin tuikitärkeään kysymykseen tai ehdotukseen. Että mitä näillä sauvoilla tehdään? Tai että voiko kokeilla takaperin? Luonnonsuojelutaulua jäätiin ihan ajan kanssa lukemaan ja nielin hoppuni. Hämärä rupesi jo hiipimään, mutta ei luovutettu. Kerrankos sitä pimeällä hiihdetään, vähän niinkun kuutamohiihto vaikka kuu nyt ei paistanutkaan, eikä kyllä katuvalotkaan. Luonnonsuojelutaululta kuitenkin piti kääntyä jo takaisin. Kävin yksinään kokeilemassa ihan vauhdin kanssa seuraavaan mutkaan, mutta sitten piti palata. Takaisin tullessa sauvat oli jo hyötykäytössä ja ylpeys rinnassa kattelin, kun neiti lykki pikkumyymäisellä raivolla molemmin käsin. Mäet oli kivaa vaihtelua. Hiihtokaverini yltyi ihan hyräilemään viimeisillä satasilla ja sauvan putoaminenkin meni pelkällä oho-kommentilla. Pisteet pikkutyypille, itsellä oli nanokripit ja toisella kirpparin peltoset. Ei ihme että loppukommentti oli että "on tämä kovaa hommaa" ja tehdäänkö nyt poppareita?

Heppatouhuja

Olisi voinut luulla, että joulu oli tullut takaisin. Olin leipomispuuhissa nukkumaanmenoaikaan, jalkoja särki, paketit oli paketoitu ja tuoksui piparille. Nyt olikin haastava muotti käytössä, yksisarvinen hevonen, neljä jalkaa ja häntä-ja se sarvi. Lupasin my little ponyn teemaksi tytölle ja semmoista muottia ei kuulkaas ole kukaan vielä keksinyt. Mutta tämä heppa ajoi nyt saman asian. Itse asiassa teema taisi laajeta myös Sinttuun, joka on tämän hetken hittikirjallisuus. Ja piparitaikinakaan ei ole mikään kauppojen vakiovarustus, sitä saa tammikuussa hakea jo kaupoista. Kuusi pellillistä heppoja sain aikaiseksi ja vasta viimeinen satsi poltti jalkansa.

Kaverijuhliin jätin ensimmäistä kertaa kakun tekemättä. Mokkapalat ajoivat sen asian ja vielä ensimmäisten vieraiden saavuttua (etuajassa!!!) askartelin haaveksimaani viirinauhaa koristukseksi. Keppihevosia oli sankari pyytänyt vieraita ottamaan mukaansa ja meno yltyi melkoiseksi, kun esteratsastuskisat alkoivat viime minuuteilla. Joulutorikujalta löydetty Niinuskan heppakin pääsi kisaan mukaan. Nämä juhlat olivat menestys. Muistissa on yhä, kun pari vuotta sitten vuoti verta nenästä ja mutakakku yökättiin kädelleni. Kriittinen puolitoista tuntia on kyllä ihan hyvä aika yhdeksälle esikouluikäiselle. (Melkein tekisi mieli laittaa pöydästä kuva ennen ja jälkeen ;) )

 Näitä kattauksia kun riittää useammalle päivälle…tässä kummeille tarjottua kakkua :)

Taas käytiin joulun viettohon

Jotain kertoo se, että viimeiset kuulumiset on kirjoitettu puoli vuotta sitten. On ollut kiire. Ihan kaikessa. Rautoja tulessa ja lusikoita sopassa, vähän liikaa. Jostain tavoitteista täytyi tinkiä, muutamista olisi myös pitänyt. Hyviäkin lopputuloksia syntyi, tai ainakin välituloksia.

Jouluun valmistautuminen alkoi jo hyvissä ajoin, kerrankin hankin jo kesälomalla joulukynttilän ja se oli ihana ottaa esille. Terveisiä tuulisesta San Marinosta. Lukekaapa Jouluihminen, se on kirjoitettu jostain sukulaissielustani. Joulukuusi on ollut sisällä itsenäisyyspäivästä. Joulukorttikuvat otettiin ajoissa ja koko projekti oli ohi 15 minuutissa. Postilaatikkoonkin ne tipahtivat muutamassa päivässä. Ja silti ne lojuivat kirjoittamatta monta viikkoa. Ja postitettiin 12.joulukuuta. (Tähän liittyi ne lusikat sopassa.) Joululahjat oli mietitty taulukkoa käyttäen, koot, värit, painot, kateus-teema huomioiden...kaikille yhtä monta. Viimeiseen viikkoon niidenkin hankkiminen kuitenkin jäi. Joululahjoja hankin läheisestä Sara-putiikista, joka on varmaan perustettu minua varten :) Se oli tervetullutta vaihtelua pakollisiin markettikiertelyihin. Ja siunattu PikkuPietari, sieltä löytyi loput.

Ja sitten joulu tuli. Meillä oli sisarusjoulu. Lahjat oli ihan maailman parhaita (pienessä sokerihuumassa kuultuja kiljahduksia.) Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Kukaan ei saanut raivaria. Kaiken kiireen, harmauden ja pimeyden jälkeen, joulu oli satumaisen kaunis. Siitä kirjoitettiin ihan lehdissä. Käveltiin joulupäivänä meren rannalla ja olisin tuijottanut maisemaa pitkäänkin, elleivät jalkani olisi olleet paleltumavamman partaalla. Hetkeksi kaikki pysähtyi.

Jotain taikaa joulussa on.

Nukkekotipuuhia

Pikku Pietarin torikujalta löytämäni kalkkimaali pääsi jo kokeiluun Ikean puiseen kynttilänjalkaan. Punainen kynttilä oli valuttanut steariinia niin pahasti, että sitä ei kehdannut enää näytillä pitää. Hiomalla steariini lähti hyvin pois ja kulunut jälki olisi miellyttänyt silmää sellaisenaankin, mutta nyt lattesävy teki siitä ihan uuden näköisen.

Emman nukkekotiin oli vuosien saatossa ilmaantunut tarra-armeija kattoa koristamaan. Neiti ei itsekään enää niistä perustanut, joten kattotalkoot pidettiin tänään. Lahjoin lapset viikkorahalla raaputtamaan tarroja pois. Melko hyvää jälkeä saivatkin aikaan, vaikkakin valvonnan puutteessa Emman huoneen lattia lainehti märistä räteistä valuneesta vedestä. Parkettivahinkoa ei kuitenkaan taidettu saada aikaan, vai mikähän laminaatti lieneekään...

 Tässä katto komeilee hionnan jälkeen. Alkuperäinen väri olikin kovin pirteä…

Nyt talo kylpee ilta-auringossa kuivumassa. Onkohan tämä viimeinen kesäilta, huomenna taitaa syksy alkaa ihan todella. Esikoulu ainakin starttaa huomenna virallisesti, koululaiset jo ovat täydessä vauhdissa.