sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Kauan kaivattua vettä satoi tänään. Katon alla ukkostakin oli kiva ihailla. Eemelille muistui mieleen tuttu lausahdus (tai kelle on, kelle ei...;) ) "jyrinää ennen tulee aina Salama"! Meitä se nauratti ainakin.

 Lätäkköjä! Kalliolla ne hetken kestääkin...
 Ja löysin tänään sen sammakon. Siellä se koti kultainen nyt on lehtien alla.
 Leikkimökki sai omat kukkasensa tänään.
 Yrttitarhaa...
Rucolat jo hyvässä alussa. Tänään ei tarvinnut itse kastella ollenkaan.

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Leikkimökki on ollut käytössä jo lumien sulamisesta, mutta nyt tehtiin suursiivous lasten kanssa. Lakastiin ja pestiin lattia, ikkunat ja ehtipä Eemeli pesasta katonkin. Kipot ja kupit pistettiin järjestykseen ja haettiin peili seinään talviteloiltaan. Emma halusi uutta huonekalua mökkiin ja sitä etsiskellessä lapset ehtivätkin jo juosta naapurin pihaan. Eli minä jäin maalaamaan yksin. Vanha yöpöytä oli nimittäin männyn värinen ja kaikki sen värinen saa meillä maalia pintaan. Mukavaa oli taas tarttua pensseliin. Minun mottoni huonekalujen entisöinnissä on, että nopeesti tulee hyvää ;)...ei mitään hiomisia vaan maalia pintaan. Hienoja tulee, jos ei ole turhan kranttu. Satuin näkemään torikujan jossain putiikissa myös ihania nuppeja ja sellainen uupuu laatikosta. Pikku lipastosta näette kuvia sitten myöhemmin, kun valmista tulee. Nyt kuivuu ekat kerrokset maalia.

Mökki on tässä kesäkunnossa.







torstai 6. kesäkuuta 2013

Putiikkikuume iski taas eilisen kaupunkireissun jälkeen. Rupesin töissä jo ideoimaan liikeideaa ja tulin toistaiseksi siihen tulokseen, että voin pitää kirpputoria...Pikku Pietarin torikuja on niin vanhan ajan tunnelmaa täynnä, että sielu lepää. Suosikkipuodistani löytyy Niinuskan tuotteita, joita esittelen tällä kertaa.

 Uusi kesälaukku, mahtuu shoppailemaan enemmänkin ;)
 Ja samaan sävyyn kesäkukkaroni.
Emma valitsi kesälaukkunsa niin hyvin, että rupesin jo kyselemään lainaan. Ei kuulemma saa, mitä ihmettä?!




tiistai 4. kesäkuuta 2013

Joutuihan se armas aika. Koulu loppui ja odotettu kesäloma on alkanut, lähinnä Eemelillä. Viimeinen kouluviikko herätti ihan mahdottomasti muistoja omista kouluajoista ja jotenkin se koulun kellon pirinä aamuisin sai aina palan nousemaan kurkkuun. Kevätjuhlassa vilisi vuosia silmien edessä, eihän siitä nyt niin montaa vuotta ole kun itse siellä istui ;) Koulunsa päättäville laulettiin turvallista matkaa aalloilla elämän. Tsemppiä vaan heidän äideilleen, kun ei sitä pystynyt itsekään laulamaan kuivin silmin.


Kasvimaa saatiin laitettua viime viikolla. Edellisvuoden tapaan tulossa on rucolaa, retiisiä, perunaa ja kesäkurpitsaa. Tomaatin taimet laitoin tähän pitrsakkaan Ikean sankoon. Keltakuume on iskenyt pilkkutaudin jälkeen :)

Ja ihan uutena tulokkaana tehtiin leikkimökin kasvimaaksi raparperipenkki. Kasvua on tapahtunut helteen ja ahkeran kastelun tuloksena aivan valtoimenaan. Raparperia kastellessa alkaa aina soimaan päässä vanha lastenlaulu ja suunnittelenkin hankkivani posliinisen sammakkopatsaan tuohon kylkeen. Vinkatkaapa mistä sellaisen löytää...