Hiihtolomailua

Parin vuoden tauon jälkeen vedin sukset jalkaan. Oli uusi pinkki takkikin ja istuvat housut. Meininki oli sitä luokkaa, että nyt läks. Välttämättä en olis samalle reissulle ottanut jälkikasvua mukaan, mutta toisaalta ei voi olla ottamattakaan jos lapsi vapaaehtoisesti haluaa hiihtää. Sukset saatiin tuurilla jalkaan ihan ilman ongelmia ja lähdettiin peräkkäin hiihtelemään. Testasin siinä vieressä luisteluakin, mutta totesin että siihen tarvitaan kyllä luistimet ja jää. Toiset veteli ohi kevyen näköisesti, joten keliäkään ei voi syyttää. Niillä oli varmaan voiteet kohillaan. Pikkasen haittasi menomatkalla fiilistä, kun viuh-viuh ääni katkesi aina muutaman kerran jälkeen johonkin tuikitärkeään kysymykseen tai ehdotukseen. Että mitä näillä sauvoilla tehdään? Tai että voiko kokeilla takaperin? Luonnonsuojelutaulua jäätiin ihan ajan kanssa lukemaan ja nielin hoppuni. Hämärä rupesi jo hiipimään, mutta ei luovutettu. Kerrankos sitä pimeällä hiihdetään, vähän niinkun kuutamohiihto vaikka kuu nyt ei paistanutkaan, eikä kyllä katuvalotkaan. Luonnonsuojelutaululta kuitenkin piti kääntyä jo takaisin. Kävin yksinään kokeilemassa ihan vauhdin kanssa seuraavaan mutkaan, mutta sitten piti palata. Takaisin tullessa sauvat oli jo hyötykäytössä ja ylpeys rinnassa kattelin, kun neiti lykki pikkumyymäisellä raivolla molemmin käsin. Mäet oli kivaa vaihtelua. Hiihtokaverini yltyi ihan hyräilemään viimeisillä satasilla ja sauvan putoaminenkin meni pelkällä oho-kommentilla. Pisteet pikkutyypille, itsellä oli nanokripit ja toisella kirpparin peltoset. Ei ihme että loppukommentti oli että "on tämä kovaa hommaa" ja tehdäänkö nyt poppareita?