keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Matkailua auringon alla

Borta bra, hemma bäst. Eilinen kotiinpaluu tuntui kuin olisi muuttanut jälleen. Muutaman tunnin kestää ennen kuin silmä tottuu omaan kotiin. Samos täytti odotukset, kreikkalainen ruoka, lämpö ja ihana kirkas meriveri olivat lomaa parhaimmillaan. Etelän tuuli toi mieleen Maija Poppasen. Aamuisin oven avatessa tuuli suhisi pitkin puita lomakylässä ja tuntui, että sen mukaan voisi lähteä, jos vain avaisi sateenvarjon. Sateenvarjoa ei muuten tarvittu matkalla kertaakaan, yhtään pilveä ei näkynyt taivaalla muuten kuin lentokoneesta. Lämpöä riitti yli 30 astetta koko ajan, jopa myöhään illlalla. 

Lapset elivät viikon ilmeisesti auringon valolla, koska ruokaa ei tainnut mennä montakaan suupalaa. Italialainen jäätelöbaari sai meistä kylläkin vakiasiakkaita, pistaasijäätelö on oma suosikkini. Saakohan sitä jostain Suomesta? 

Emma löysi sopivia kiipeilypuita iloksemme ja kauhuksemme pitkin matkaa. Yleensä tyttö pysyi siellä, kerran tuli alas. Muistona on jälki leuassa. Kiipeilyviettiin putoaminen ei vaikuttaminen millään tavalla. Peppi olisi sittenkin pitänyt valita lapselle nimeksi. 

 Rakastuin näihin kalastusveneisiin. Rannalle vedettyyn veneeseenkin liittyy pieni "tilanne", joka tosin lopulta vain nauratti. Olin kuvaamassa Eemeliä veneen vierellä, kun Emma tupsahti paikalle ja alkoi kiivetä laidalle. Kuvaushetkellä tytöstä ei näkynytkään enää edes jalanpohjia, koska pirpana oli ehtinyt kellahtaa pää edellä veneen pohjalle. Onni onnettomuudessa, ettei käynyt kummoisesti. Märkä tyttö oli, koska veneeseen oli kertynyt sadevettä.

Matkalaukut painoivat muutaman kilon enemmän tullessa, kiviä kerättiin ihan työksemme. Suunnittelen jo joululahjoja näistä kivistä.

 Linnun munia vai kiviä?
 Viikonloppuna vuokrasimme auton ja kierrettiin koko Samos ympäri. Saaren korkeuserot ovat mahtavia. Pysähdyttiin Samoksen kaupunkiin sekä Karlovasiin, jossa pääsi uimalla käymään vesiputouksella.



Paluulento alkoi jännittävissä merkeissä, kun koneessa ilmoitettiin että matkaan täytyy lähteä klo 12 mennessä. Kreikassa oli alkamassa yleislakko ja ellei ilmassa oltaisi ajoissa, joutuisimme odottamaan neljä tuntia. Ilmassa oltiin minuuttia ennen. Kotona odotti syksyinen ilma, +8 astetta...kenties neljän tunnin lisälämpö ei olisi sittenkään haitannut ;)

1 kommentti:

  1. Ihania kuvia ja tarinoita :). Muuten, italialaista herkkujäätelöä (myös pistaasia) saa kuulemma kauppahallista. Sinne siis seuraavaksi!

    VastaaPoista